Eteisen sisustus on taitolaji

Toimiva ja käytännöllinen eteinen on yksi arjen tärkein apuri. Kun aamulla jokainen perheenjäsen löytää helposti omat kenkänsä, piponsa ja laukkunsa, voi hyvillä mielin jatkaa töihin, tarhaan ja kouluun. Miten sitten saada eteisestä yhtä aikaa sekä toimiva, että vieraiden tullessa jopa edustava?

Eteinen edustaa koko kotia vanhan sanonnan mukaan. Aina se ei pidä paikkaansa, kaaos voi olla vastassa vain ulko-ovella. Sanonnan keksijällä ei tainnut ollut kotonaan kahta kurahousuikäistä, tai kolmea teini-iässä olevaa poikaa. Kun kotiin tullessa törmää kenkävuoreen, pinoon reppuja lattialla tai kuraisiin saappaisiin, on väkisinkin nieltävä oma turhautuminen asian suhteen.

Hanskoja ei pidä kuitenkaan heittää tiskiin, tai edes tuulikaapin lattialle, sillä eteiseenkin voidaan saada aikaiseksi toimivat säilytysratkaisut. Tilan koko ja muoto määrittelevät sen, millaiset säilytyskalusteet eteiseen mahtuvat. Aloita siis mittaamalla tilan koko, sen leveys ja syvyys, sekä tyhjät seinäpinnat. Huomioi mitatessa oviaukot, valokatkaisijat ja pistorasiat. Kulkuväylää kalusteiden lisäksi on syytä jäädä vähintään 80 - 90 cm. Jos tulevien eteiskalusteiden paikkoja on vaikea hahmottaa, teippaa niiden ääriviivat maalarinteipillä lattiaan. Näin pystyt arvioimaan kulkutilat ja kalusteiden osuuden kokonaisuudesta.

Jos eteistila on pieni, kannattaa seinäpintoja hyödyntää kattoon asti. Vaatekaappien päälle tulevat yläkomerot antavat toivottua lisäsäilytystilaa. Myös erilliset, kannelliset muovilaatikot voi pinota vaatekaapin päälle. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että käytössä olevat vaatteet ovat helpoiten saatavilla ja kausivaatteet säilytetään joko ylähyllyillä tai -kaapeissa, jos niille ei ole erillistä säilytyspistettä.

Valitse sopivat eteisen kalusteet

Eteisen säilytysratkaisut voivat olla hyvinkin uniikkeja. Se mikä toimii yhdellä perheellä, ei välttämättä toimi toisella. Myös se, asuuko taloudessa pelkkiä aikuisia, vai onko kyseessä lapsiperhe, vaikuttaa kalusteiden valintaan. Kahdelle aikuiselle saattaa riittää hyvinkin pieni vaatekaappi ulkovaatteille ja vieraiden takkeja varten seinältä löytyy tyylikäs seinänaulakko hattuhyllyllä. Lapsiperheessä säilytystilaa taas tarvitaan useammalle ulkovaatekerralle, toppahaalareille ja kuravaatteille. Teini-ikäisten nuorten kengän koko saattaa vastata jo aikuisen jalkaa, joten pienellä ja sievällä kenkälipastolla ei juuri ole enää käyttöä. Kalusteet kannattaakin miettiä jo tässä vaiheessa muunneltaviksi eri elämäntilanteita varten.

Siisti yleisilme eteiseen saadaan, kun takit, kengät ja asusteet ovat ovien takana katseilta piilossa. Eteisessä kannattaakin siis satsata mahdollisimman isoon, toimivaan ja laadukkaaseen vaatekaappiin. Ennen kaapin hankintaa on syytä listata paperille, mitä kaikkea ovien taakse tulee mahtua. Saadaanko jokaiselle perheenjäsenelle kaapin hyllyille oma kori pipoille ja hanskoille? Täytyykö kaapin uumeniin mahduttaa myös harrastusvälineitä, kuten golf-bägi ja pyöräilykypärät? Jokaista asujaa kohden on kaappiin syytä varata tilaa vähintään kahdelle takille, sekä useammalle kenkäparille. Saappaat vievät myös osan vaatekaapin tilasta, mutta ovat varsin tarpeelliset marjametsällä ja loskakeleillä.

 

Karsi turhat tavarat ja vaatteet

Kun lista on valmis, on syytä karsia turhat vaatteet ja tavarat eteisestä. Liian pienet tai rikkinäiset kengät joutavat pois, samoin ylimääräiset takit, huivit ja kassit. Jokaiselle perheenjäsenelle voi nimikoida omat henkarit, näin takkien määrä kaapissa pysyy vakiona, eikä ylitse pursuamista tapahdu. Vieraiden takkeja varten voidaan lisätä muutama eri värinen henkari, jotta ne pysyvät aina vapaina vieraille. Myös jokaisen asukkaan oma asustehylly tai laatikko kannattaa nimetä, ja sijoittaa ne perheen pienimmille alahyllyille ja isommille ylemmille. Näin lapset oppivat laittamaan omat asusteensa nimettyyn laatikkoon aina käytön jälkeen.

Jos eteinen on kapea käytävä, käytännöllisin säilytysratkaisu on liukuovikaappi. Liukuovikaapin ovet eivät vie turhaa tilaa auetessaan ja käytävätila jää vapaaksi kulkea. Syvempi vaatekaappi imee itseensä enemmän tavaraa, mutta joskus on pakko tinkiä mitoista tilan puutteen vuoksi.  Syvyydeltään kapeampi vaatekaappi voi olla myös toimiva. Kun vaatekaapin syvyys on vain 45 cm, mahtuvat sinne henkarivaatteet roikkumaan syvyyssuunnassa sijoitettuun vaatetankoon, eikä hyllyjen perälle hautaudu turhaa tavaraa. Moniin vaatekaappeihin on mahdollista ostaa myös lisähyllyjä ja korijärjestelmiä. Kun jokaiselle tavaralle ja vaatteelle suunnittelee oman paikkansa tässä vaiheessa, on niiden pitäminen järjestyksessä helpompaa myös jatkossa.

 

Sisusta eteinen helposti!

Kaunis ja siisti eteinen tuo hyvän mielen

Siisti eteinen toivottaa tervetulleeksi niin talonväen, kuin vieraatkin. Kengät ovat järjestyksessä kenkätelineessä ja reput roikkuvat rivissä naulakossa. Myös eteisen voi sisustaa mieleisekseen. Sen ei tarvitse olla tylsä välietappi ulko-ovelta kodin muihin tiloihin. Jos eteiseen mahtuu, pieni lipasto tai sivupöytä toimii kätevänä laskutasona autonavaimelle ja kännykälle. Peili voi olla myös näyttävä katseenvangitsija lipaston yläpuolella. Kokovartalopeili on myös eteisen vakiovarusteita. Helpoiten sellaisen saa, kun hankkii liukuovikaapin peiliovilla. Peilit myös avartavat kapeaa eteishallia ja lisäävät valoa. Kenkien laittoa jalkaan ja taaperon pukemista helpottavat eteisessä oleva penkki, tai tuoli. Pienen eteisen näppärä ratkaisu on kenkäteline, jonka päällä voi istua.

Eteistilat ovat yleensä pimeitä käytäviä tai kolkkoja halleja, joihin luonnonvaloa tulee vain niukasti. Riittävän tehokas kattovalaisin on hyödyllinen varsinkin talvikuukausina. Hanki eteisin kattovalaisimeen liiketunnistin. Kotiin tullessa kädet täynnä kauppakasseja ei tarvitse hapuilla valokatkaisijaa, kun valot syttyvät itsestään.

Käytännöllinen kuramatto helpottaa koko kodin puhtaanapitoa. Kuramatto sitoo ulkoa tulevan lian itseensä, eikä päästä sitä etenemään kodin muihin tiloihin. Eteisen matto voi olla myös hyvinkin värikäs ja näyttävä. Jos ruskea tai harmaa matto näyttää liian tylsältä, mikään ei estä valitsemasta eteiseesi iloisen keltaista mattoa. Viimeistele eteisen sisustus sisustustaululla ja viherkasveilla. Myös eteinen saa olla asujiensa näköinen tila!

30.03.2022 13:30