Sotka Erämaksuun vakuutus kaupan päälle

 

Saat lisäetuna vakuutuksen yllättävien vahinkojen, kuten rikkoutumisten tai varkauksien varalta, kun ostat huonekalun tai sisustustuotteen Sotka Erämaksulla. Vakuutus on sinulle täysin maksuton.

Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö yksityishenkilön rahoituksella tekemiin ostoksiin. Vakuutus on voimassa yhden vuoden eteenpäin 1.3.2022 tai sen jälkeen tehdyissä kaupoissa siitä, kun myyjä on luovuttanut tuotteen sinulle Sotkassa.

Vakuutus korvaa Suomessa sattuvia, äkillisiä ja ennalta arvaamattomia vahinkoja, kuten esimerkiksi:

  • sohva pintamateriaali rikkoutuu terävästä esineestä
  • punaviiniä kaatuu sohvalle tai matolle pilaten sen pintamateriaalin
  • kirjoituspöytään tai kirjahyllyyn kohdistuu ulkoinen isku
  • kirjahylly kaatuu siirtäessäsi sitä siivouksen yhteydessä.

Mitä vakuutus ei korvaa?

Vakuutus ei korvaa esimerkiksi vahinkoja, jotka

  • ovat syntyneet tuotteen tavanomaisesta kulumisesta, naarmuuntumisesta tai kolhiintumisesta, suunnittelu-, asennus- tai käyttövirheestä tai rakenne-, valmistus- tai aineviasta
  • johtuvat lumesta, sateesta tai hyönteisistä
  • johtuvat myyjän vastuulla olevista virheistä eli jos vahinko voidaan korvata jonkin erityislain, takuun, muun sitoumuksen tai vakuutuksen perusteella tai julkisista varoista tai määrittelemättömästä vahinkotapahtumasta
  • on aiheutettu tahallisesti

Sen lisäksi vakuutus ei myöskään korvaa

  • Vahinkoja, jonka lemmikkieläin on aiheuttanut hampaillaan, kynsillään, virtsaamalla, ulostamalla, oksentamalla tai tahraamalla.
  • Vahingonselvittelykuluja tai -kustannuksia, eikä vahinkoon välillisesti liittyviä kustannuksia, kuten puhelin- ja matkakuluja, ansionmenetystä tai muita vastaavia kustannuksia.

Vahinkoa tai korvaussummaa voidaan myös alentaa, jos vahinko on aiheutettu törkeällä huolimattomuudella tai alkoholin tai huumaavien aineiden käyttö on vaikuttanut vakuutustapahtumaan.

Enimmäiskorvausmäärä, omavastuu ja vakuutuksen päättyminen

Korvauksen enimmäiskorvausmäärä on rahoituksella katettu osuus tuotteen ostohinnasta, kuitenkin enintään 6 000 euroa. Jos ostat esimerkiksi 2 000 euroa maksavan sohvan ja rahoitat siitä 1 000 euroa Sotka Erämaksulla, enimmäiskorvausmäärä vahinkotilanteessa on 1 000 euroa.

Vakuutuksen omavastuu 50 euroa, joka vähennetään vahingon sattuessa vahingon määrästä.

Vakuutus päättyy, jos

  • palautat tuotteen myyjälle
  • rahoituksen maksuerä jää maksamatta
  • lainaat, luovutat tai myyt tuotteen eteenpäin

Suojeluohjeet

Vakuutukseen sisältyy suojeluohjeita, joiden noudattamatta jättäminen saattaa vähentää korvauksen suuruutta.

Näin suojelet omaisuuttasi:

  • lukitse omaisuutesi erikseen, kun säilytät sitä ns. yhteistiloissa, joihin esimerkiksi taloyhtiön asukkailla on pääsy
  • valvo ulkona tai mukanasi olevaa omaisuuttasi varkausvahingon välttämiseksi. Jos mukanasi oleva omaisuus jää ilman valvontaasi, lukitse se tai jätä lukittuun tilaan
  • pakkaa kuljetettavana oleva omaisuutesi kyseiselle tavaralle sopivalla tavalla niin, että se kestää tavanomaiset sään ja kuljetuksen rasitukset

Korvaamistavat

  1. Vahinko korvataan ensisijaisesti maksamalla korjauskustannukset, jonka perusteella tuote on saatu vastaavanlaiseen kuntoon
  2. Jos tuotetta ei voida korjata tai se on menetetty eikä sitä ole saatu takaisin, korvauksena maksetaan enintään esineellä välittömästi ennen vahinkohetkeä ollut uudishinta 
  3. If voi myös korvata esinevahingon hankkimalla vaurioituneen tai menetetyn tuotteen tilalle vastaavanlaisen ja samaan käyttöön tarkoitetun tuotteen 

 Ifillä on oikeus valita korjaaja ja korvaamistapa. Korvaus maksetaan ainoastaan tuotteen omistajalle.

Vahingon sattuessa

Ilmoita vahingosta soittamalla Ifin asiakaspalveluun 010 19 19 19. Kerro vahinkopaikka, -aika ja -tapahtuma. Muistathan mainita, että sinulla on Sotka Ostoturva.

Lisätietoa ostoturvasta: if.fi/ostoturva

Vakuutuksenmyöntäjän tiedot

If Vahinkovakuutus Oyj Suomen sivuliike
Rekisteröity kotipaikka Tukholma Y-tunnus 1602149-8
Niittyportti 4 02200 Espoo

Puh. 010 15 15 15 (vaihde) If Asiakaspalvelu puh. 010 19 19 19
If Skadeförsäkring AB (publ) 10680 Tukholma Ruotsi Org. nr. 516401-8102

Vakuutuksenantaja ei anna vakuutussopimuslain mukaisia henki­lökohtaisia suosituksia vakuutuksista.

Kuluttajansuoja

If Asiakasvaltuutettu ottaa asiasi uudelleen käsittelyyn, jos olet vakuutuksenottajana tai korvauksenhakijana päätökseen tyytymätön. Toimita tiedot asiasta kuuden kuukauden kuluessa päätöksestä tai Asiakasvaltuutettu, PL 2018, 20025 IF.

Ratkaisusuosituksia vakuutuksenantajan tai asiamiehen menettelystä antavat Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (fine.fi) tai Kuluttajariitalautakunta (kuluttajariita.fi). Asia voidaan myös saattaa tuomioistuimen käsitel­täväksi nostamalla kanne käräjäoikeudessa.

Lisätietoja ja yhteydenottolomakkeen asiakasval­tuutetulle löydät osoitteesta if.fi/muutoksenhaku.

Henkilötietojen käsittely

Käsittelemme asiakkaidemme henkilötietoja noudattaen kulloinkin voimassaolevaa vakuutus- ja tietosuojalainsäädäntöä ja huolehdimme muutoinkin asiakkaidemme yksityisyyden suojan toteutu­misesta henkilötietojen käsittelyssä. Käsittelemme asiakkaidemme henkilötietoja vakuutusasioiden hoitamista varten vakuutuksen elinkaaren eri vaiheissa, kuten vakuutussopimusta tehtäessä, vakuutuskauden aikana sekä korvauskäsittelyssä. Tietoja hankimme asiakkaalta itseltään, hänen valtuuttamiltaan tahoilta, julkisista viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä sekä luottotietorekis­teristä. Käytämme asiakasrekisteriämme myös asiakkaillemme suunnattavaan markkinointiin.

Emme luovuta tietoja sivullisille ilman asiakkaan suostumusta, ellei tietojen luovuttaminen perustu lain säännökseen. Tallennamme vakuutus- ja korvauspuhelinpalvelun puheluja varmistaaksemme asiakkaan kanssa käydyn keskustelun sisällön, kun kysymyksessä on esimerkiksi sopimuksen tekeminen tai vahinkoasioihin liittyvä neuvonta. Käytämme puhelintallenteita myös palveluidemme laadun kehit­tämiseksi. Lisätietoa henkilötietojen käsittelystä löytyy osoitteesta: if.fi/henkilotietojen-kasittely