Ruokapöydän tuolien valinta

Illalliskutsut tulossa, mutta vanhat ruokapöydän tuolit nitisevät ja natisevat liitoksistaan. Jos vanhojen tuolien korjaaminen ei enää auta, on hankittavat uudet tilalle. Miten valita täydelliset ruokapöydän tuolit niin, että se sopivat jo olemassa olevaan ruokapöytään, ja että niissä olisi vielä hyvä istuakin?

Koeistuminen kannattaa

Takapuoli sen kertoo, onko tuoli hyvä istua, vai ei. Tuolin korkeus, istuimen muoto ja selkänojan kaltevuus vaikuttavat kaikki istuinmukavuuteen. Myös istujan pituus ja koko vaikuttavat siihen, tuntuuko tuoli hyvältä istua. Kukaan ei halua istua ruokapöydän ääressä kuin kirkonpenkissä, joten liian pystyä selkänojaa kannattaa myös välttää.

Ruokapöydän tuolin istuinkorkeus tulisi olla noin 25-30 cm pöydän korkeutta matalammalla. Tuoliostoksille mentäessä on siis hyvä mitata ennakkoon oman ruokapöydän korkeus. Varsinkin antiikkiset ja vanhat ruokapöydät saattavat olla matalampia kuin nykypäivän pöydät. Ennen ihmiset olivat kooltaan pienempiä, ja niin myös huonekalut.

Millainen pöytä, sellainen tuoli

Perinteisesti on totuttu valitsemaan ruokapöydän väriin ja tyyliin sopivat tuolit. Aina näin ei kuitenkaan onnistu, sillä pöytä saattaa olla hankittu vuosia sitten ja tuoleja ei samaan sarjaan enää ole tarjolla. Riko siis rajoja, sillä vastakohdat täydentävät toisiaan. Antiikkipöytä piristyy moderneilla tuoleilla, tai kokeile tammenväriseen pöytään mustia muovituoleja. Tällä hetkellä on hyvin trendikästä kerätä eripari tuoleja kirpputoreilta ja sukulaisten nurkista, niin että jokainen istuin on omanlaisensa persoona. Tuolit voi korvata myös penkeillä. Penkkeihin mahtuu istumaan useampi ruokailija ja ne voi somistaa sisustuksen tyyliin sopien kapeilla räsymatoilla, tai pehmeillä lampaantaljoilla.

Myös kokonaan verhoillut tuolit voivat olla hyvä vaihtoehto ruokapöydän ympärille. Tyylikäs samettituoli on jotain ruokatuolin ja nojatuolin väliltä, ja tekee ruokailutilan ilmeestä sisustuksellisemman. Jos ruokapöydän ääressä istutaan pitkään, on tuolien hyvä olla pehmustetut. Ruokapöydän tuolit voivat olla kiinteällä kangas- tai nahkaverhoilulla, tai sitten niihin voi hankkia erilliset, irrotettavat istuintyynyt. Istuintyynyjen etuna on niiden helppohoitoisuus, ne voi pestä ja tarvittaessa helposti vaihtaa uusiin. Myös kiinteän verhoilun voi uusia, mutta se vaatii jo enemmän askartelua, tai jopa verhoilijan ammattitaitoa tuolista riippuen.

Kangaspäällysteiset tuolit kannattaakin aina suojata likaa ja kosteutta hylkivällä verhoilusuojalla. Näin ruokailun aikana syntyneet tahrat eivät imeydy kankaan kuituihin asti ja ne on helppo puhdistaa pienellä tipalla astianpesuainetta, tai tekstiilien erikoispesuaineella. Muista myös uusia suojakäsittely tahranpoiston jälkeen.

 

Hyvä tuoli, parempi mieli

Hyvällä tuolilla istutaan pitkään ja viihdytään ruokapöydän ääressä. Jokainen tuoli vie tilaa pöydän sivulta noin 60 cm, käsinojallinen tuoli vielä hieman enemmän. Jotta ruokailijat eivät istuisi kuin ”sillit suolassa”, kannattaa pöydän koko huomioida tuoliostoksia tehdessä. Ruokailu, lautapelien pelaaminen ja työskentelykin sujuu pöydän ääressä mukavammin, kun tuolin ympärillä on riittävästi tilaa ja välimatkaa seuraavaan istujaan. Jos tuolit ovat kovassa käytössä, kannattaa satsata laatuun. Esimerkiksi Pohjanmaan Kalusteen tuolit kasataan tehtaalla jo valmiiksi, joten osien kiinnitykset pitävät, eivätkä liimaukset irtoile.

Suurin osa tuoleista tulee osina paketissa, mikä pienentää niiden logistiikkakuluja. Kun kasaat ruokapöydän tuolia, kiristä tuolin jalat ristiin, aivan kuten autonrenkaatkin. Näin estät tuolin keikkumisen. Muista myös tarkistaa ruuvien ja pulttien kiristykset säännöllisesti. Huoneilman kosteuden vaihtelut vaikuttavat varsinkin puisten tuolien ”elämiseen” ja kiinnitykset saattavat löystyä.

Lapsiperheissä, missä sattuu ja tapahtuu myös ruokapöydässä, on tuolien helppohoitoisuudella iso merkitys. Kostealla pyyhittävät materiaalit, kuten muovi, keinonahka, tai massiivipuu ovat lapsiperheiden tuolivalintojen kärjessä. Kovaa käyttöä ja kulutusta massiivipuisista tuoleista kestävät varsinkin tammi ja koivu. Mänty on puulajina pehmeämpi ja siihen tulee jälkiä helpommin.

Kun sopivat ruokapöydän tuolit ovat löytyneet, on aika nauttia illalliskutsuista ja istua hyvässä seurassa pitkälle yöhön.

 

 

Valitse tästä ruokapöytääsi sopivat tuolit

13.05.2022 11:49